Mukamas 2002
- Kansainvälinen nukketeatterifestivaali 13.-18.5. 2002 Tampereella
Teatteri Mukamas järjesti toukokuussa kolmannen kerran kansainvälisen nukketeatterifestivaalin esittelemään nukketeatterin monimuotoisia ja erilaisia tekemisen perinteitä Euroopassa ja maailmalla. Aikaisemmat festivaalit olivat vuosina 1999 ja 2000. Tämänkertaisen festivaalin teemana oli Nuken monet kasvot.
Festivaalin aikana Tampereella esiintyi 13 ryhmää. Esityksiä eri ikäryhmille; päiväkoti-ikäisille, koululaisille, nuorille sekä aikuisille. Ulkomaiset vierailijateatterit olivat saksalainen Figurentheater Wilde&Vogel, ranskalainen Compagnie Coatimundi, tanskalainen Balsamico Express, yhdysvaltalainen Sandglass Theater sekä suomalais-venäläistä yhteistyötä edustava Work Group Baeva.
Kotimaiset ryhmät olivat Teatteri 2000, Nukketeatteri Sampo, Teatteri Hevosenkenkä, Nukketeatteri Vihreä Omena ja Mukamaksen yhteistyökumppani Työryhmä Dynamo. Lisäksi Teatteri Mukamas esiintyi festivaalilla kahdella omalla esityksellä.
Kansainvälisen nukketeatterifestivaalin ohjelmistoon kuului lisäksi Turun taideakatemian esittämä Potpurri, jossa nukketeatterin suuntautumisvaihtoehto esitti kokoelman kahden eri vuosikurssin opiskelijatöitä. Esityksen jälkeen järjestettiin nukketeatterin suuntautumisvaihtoehdon esittely sekä keskustelutilaisuus.
Digi ja Live? Keskustelu lastenkulttuurista järjestettiin yhteistyössä Lasten Tampere ry:n kanssa. Keskustelussa kuultiin kirjalija Kirsi Kunnaksen ja TV 2:n lastenohjelmien tuottajan Jussi-Pekka Koskirannan alustukset.